Current topics

Paperi- ja selluteollisuuden näkymiä PulPaperissa

Paperi- ja selluteollisuuden näkymiä PulPaperissa

6.6.2018 — Paperi- ja selluteollisuuden toimijat kokoontuivat toukokuun päätteeksi Helsingin Messukeskukseen PulPaper-tapahtumaan. Tapahtumassa olivat läsnä alan keskeiset toimijat niin Suomesta kuin maailmaltakin. Teollisuuden Vedeltä paikan päällä alan uusia tuulia haistelemassa olivat Nuutti ja Anu.

Tunnelmia Suomen Vesihuoltopäiviltä 23. – 24.5.2018

Tunnelmia Suomen Vesihuoltopäiviltä 23. – 24.5.2018

6.6.2018 — Kerran vuodessa järjestettävät vesihuoltopäivät ovat yksi Suomen vesihuoltoalan suurimmista kohtaamispaikoista. Tässä tapahtumassa vahva edustus suomalaista vesialan asiantuntemusta kerääntyy kuuntelemaan luentoja ajankohtaisista aiheista. Lisäksi vesihuoltopäivillä tutustutaan alan yritysten pystyttämään näyttelyyn sekä verkostoidutaan. VVY:n avajaispuheen sanojen mukaisesti noin 90 % Suomen vesihuollosta oli edustettuna Rauhassa 23. – 24.5.2018. Teollisuuden Vettä oli tällä kertaa edustamassa Minna, Joona ja Nuutti.

Kesän avaus Laivaseminaarissa Helsingissä 7.-8.6.2018!

Kesän avaus Laivaseminaarissa Helsingissä 7.-8.6.2018!

30.3.2018 — Seminaariohjelma on muuttunut vesipainoitteisemmaksi! Yleisön pyyntöjä on kuunneltu, kaksi vesiaihetta on tullut lisää. On syytä myös mainita, että tämä on lajissaan viimeinen laivaseminaarimme - 15-vuotiaan yhtiön ajatukset siintävät uudentyyppisissä tilaisuuksissa!

Aquatech Amsterdam-2017 tunnelmia!

Aquatech Amsterdam-2017 tunnelmia!

11.1.2018 — Aquatech Amsterdam on vedenkäsittelijöiden "mekka". Messut järjestetään kahden vuoden välein ja Suomesta osa valveutuneista suunnittelijoista sekä käyttäjistä matkustaa sinne jokaisella kerralla. Teollisuuden Vedestä on osallistuttu perinteisesti messuille jo vuodesta 2005. Tällä kertaa mukana meiltä oli 4 osallistujaa!

Teollisuuden Veden tutkijat Intiassa - raportti matkastamme Chennain miljoonakaupunkiin 15.-24.9.2017

Teollisuuden Veden tutkijat Intiassa - raportti matkastamme Chennain miljoonakaupunkiin 15.-24.9.2017

24.10.2017 — Teollisuuden Veden sarjassaan jo toinen vierailu Indian Institute of Technology Madrasissa toteutui onnistuneesti syyskuun loppupuolella. Matkamme liittyi BEAM -ohjelmaan (Business with Impact 2014-2019) kuuluvaan Tekesin rahoittamaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää mikrobiologisia mittauksia juomavedelle ja luoda yhteyksiä Intian ja Suomen vesiammattilaisten välille.

Vesiseminaari "Hanasta vai pullosta?"

Vesiseminaari "Hanasta vai pullosta?"

2.8.2017 — Vesiseminaarien sarjamme jatkuu 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi 7.-8.12.2017. Pääsemme esitelmien avulla näkemään, mikä on uutta juomavesien käsittelyssä ja mitä voi vedestä saada selville mittauksin. Mitä haitallisia aineita tavallisessa juomavedessämme liikkuu? Millaisia mikrobeja? Mitä eroja on vesissä järvestä ja kaivosta toiseen tai maasta toiseen? Pääsemme myös kurkistamaan kansainvälisiin projekteihin esitelmien kautta. Seminaaripaikkana on vanha tuttu Hirvihaaran kartano Mäntsälässä ja tällä kertaa toisena järjestäjätahona toimii Econet Group!