Kirjoittaja
Maija Vidqvist
25.11.2018 — Yhteenveto punnintatilanteesta viitasammakon tiukan suojelun ja toisaalta selvitysvelvollisuuden kohtuullisuuden ja selvitysten riittävyyden välillä - onko helpompaa tehdä selvitys heti vai myöhemmin?

VIITASAMMAKKOA KANNATTAA KUUNNELLA
Tämän nettiartikkelini tarina alkoi noin kuukausi sitten, kun havaitsin Itä-Suomen yliopiston ilmoittavan kurssista ”Ajankohtainen ympäristöoikeus (35 op)” ja hakevan siihen opiskelijoita. Ilmoittauduin. Olen kiinnostunut oikeustieteellisen näkökulman yhdistämisestä kemian tekniikan insinöörin viittaani. Paneudumme kotitehtävissämme useampiin aiheisiin ja ajattelin jakaa niistä osan nettisivuillamme.
Yksi ensimmäisistä kotitehtävistämme oli kirjoittaa yhden sivun yhteenveto 20-sivuisesta Ympäristöjuridiikka-lehden artikkelista liittyen ympäristönsuojelulain (YSL, 527/2014) mukaisen hankeluvan tarvitsemiin selvityksiin viitasammakon esiintymisestä mahdollisella turvetuotantoalueella.
Lukuiloa!
HTM Niko Soininen ja FM Ville Vuorio (kuvituskuvan kuvaaja) ovat artikkelissaan Soininen-Vuorio 20151 Ympäristöjuridiikka-lehdessä arvioineet viitasammakkoa koskevien luontoselvitysten riittävyyttä turvetuotannon ympäristöluvituksessa.
Artikkelissa he kuvaavat, miten määrittää kussakin tapauksessa selvitysvelvollisuuden laajuus. Vastakkain ovat luonnonsuojelullinen vaatimus laajoista luontoselvityksistä ja luvanhakijan vaatimus selvitysten kustannusten pysymisestä kohtuullisella tasolla. Lisähaasteen tilanteeseen tuo, että yleispätevää vaatimusta ei ole, sillä hanketyypeittäin ja havainnoitavien lajien osalta sisällölliset vaatimukset vaihtelevat. Soininen-Vuorio 20151 ovat ottaneet esimerkikseen Viitasammakon (Rana arvalis) sekä turvetuotannon näkökulman. Muita vastaavia Suomessa esiintyviä luontodirektiivin2 liitteessä IV (a) mainittuja eläinlajeja ovat mm. kangaskäärme, liito-orava, saimaannorppa ja vuollejokisimpukka. Yhteensä direktiivissä mainittuja eläimiä on 43 kappaletta nisäkkäistä perhosiin ja kovakuoriaisiin sekä korentoihin. Lajit on esitelty Ympäristöministeriön julkaisussa 1/20173.
Viranomaisella on velvollisuus olla selvillä kunkin ympäristöä pilaavan hankkeen ympäristövaikutuksista ja selvitysten esittämisen vastuu lankeaa menettelyjohdon alaisuudessa olevalle luvanhakijalle, mikä tarkoittaa myös vastuuta selvitysten teettämiseen kuluvista kohtuullisista kustannuksista. Varovaisuusperiaatteeseen nojaten viranomainen voi edellyttää vahvaa suojelua nauttivan lajin esiintymisen liittyviä lisäselvityksiä, jos ei voida olla varmoja siitä, että hanke ei vaaranna suojeluarvoja merkittävästi tai ei olla varmoja jo tehtyjen selvitysten luotettavuudesta. Viitasammakon kohdalla selvitysten tarve ei ole selvä, sillä täyden varmuuden saaminen sen lisääntymis- ja levähdyspaikoista on usein mahdotonta. Kirjoittajat toteavatkin, että kysymys on ”punnintatilanteesta viitasammakon tiukan suojelun ja toisaalta selvitysvelvollisuuden kohtuullisuuden ja selvitysten riittävyyden välillä”.
Viitasammakko on arvioitu koko esiintymisalueellaan elinvoimaiseksi. Suomessa viitasammakkoa esiintyy varsin yleisesti koko maassa Ivalon korkeudelle saakka, mutta sen levinneisyys- ja lukumäärätiedot ovat puutteellisia. Tietojen puutteellisuus on tehokkaan suojelun kannalta ongelma. KHO on myös linjannut (KHO 2013:74), että toiminnanharjoittajaa ei voida velvoittaa tekemään kaikkia suojeltuja lajeja koskevia erityisselvityksiä ilman, että on perusteltu epäilys lajin esiintymisestä alueella. Viitasammakon kohdalla tilanne lähenee paradoksia sen laajan levinneisyyden ja yleisyyden takia, sillä mitä enemmän niiden esiintymistä selvitetään, sitä todennäköisempää on, että niitä löytyy.
Viittaan otsikossa viitasammakkokoiraiden esittämään soidinlauluun, jota ei kuule, jos ei satu paikalle oikeaan aikaan. Vaikka kutu olisi juuri käynnistynyt lumien sulettua niiden kotilammella, koiraat hiljenevät, jos sää viilenee.
Kirjoittajat ovat perehtyneet ennakkotapausten kautta varsin kirjavaan käytäntöön viitasammakkoselvitysten tekemisessä, oikeustapauksista eri oikeusasteissa ja niiden laajuudessa ja toteavat lopuksi perustellusti, että selvitysten tekoon tulisi velvoittaa nykyistä useammin. Rajaa madaltaa heidän mielestään viitasammakon yleinen esiintyminen juuri turvetuotantoalueilla, vahva suojelustatus sekä suojelun tehokkuusvaatimus.
Omana nettiartikkelin kirjoittajan näkemyksenäni lisään tähän lopuksi, että uskon hyvätasoisten selvitysten niin viitasammakonkin kuin muidenkin eläinten ja kasvien osalta olevan myös toiminnanharjoittajan edun mukaisia. Hyvä ennakkokäsitys nopeuttaa lupaprosessia, auttaa kartoittamaan tarpeet poikkeusluville ja vähentää sitä kautta prosessin kokonaiskustannuksia. Näen myös yhteistyön ja tiedonjaon tärkeänä, että jo olemassa oleva tutkimustieto on käytössä ennen hankkeita kaikilla osapuolilla. Myös uusia vaihtoehtoja on tarjolla luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi mm. ekologisen kompensaation4 muodossa.
Kiitokset FM Ville Vuoriolle loistavasta kuvasta sekä hyvästä kirjoituksesta yhdessä HTM Niko Soinisen kanssa ja OTT Tapio Määtälle aloitusluennoista!
Maija
Lähteet
- Soininen Niko – Vuorio Ville: Viitasammakkoa koskevien luontoselvitysten riittävyys turvetuotannon ympäristöluvituksessa. Ympäristöjuridiikka 4/2015 s. 29-53.
- Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7-50.
- Nieminen, M. & Ahola, A. (toim.) 2017: Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV lajien (pl. lepakot) esittelyt. – Suomen ympäristö 1/2017: 1–278.
- Moilanen, A. & Kotiaho J. 2017: Ekologisen kompensaation määrittämisen tärkeät operatiiviset päätökset. – Suomen ympäristö 5/2017: 1–62.