Nuutti Lehtikuja on nimitetty Teollisuuden Vesi Oy:n toimitusjohtajaksi 1.10.2021 alkaen!

Kirjoittaja
Maija Vidqvist

30.9.2021 — DI Nuutti Lehtikuja aloittaa toimitusjohtajan työt Teollisuuden Vedessä 1.10.21 alkaen.

DI Nuutti Lehtikuja on tehnyt töitä Teollisuuden Vedellä toukokuusta 2018 ja on tänä aikana toiminut niin yrityksen asiakashankkeissa, liiketoiminnan kehityksen tukena kuin lukuisissa kehitystehtävissä.

”Tätä muutosta on suunniteltu jo pidempään ja tuntuu mukavalta ottaa toimitusjohtajan rooli virallisesti vastaan. Taloudellisesti vakaassa tilanteessa ja laajan osaamispohjan tukemana näen, että on hyvä hetki lähteä viemään yritystä eteenpäin”, toteaa Nuutti Lehtikuja.

Yhtiön pääomistaja DI Maija Vidqvist on toiminut yrityksen perustamisesta lähtien toimitusjohtajana ja kehittänyt yrityksestä arvostetun vedenkäsittelyn osaajan. Hän jatkaa yhtiön palveluksessa liiketoimintajohtajana ja hallituksen jäsenenä.

”Vaihto on tässä kohtaa mielekäs. Yritys täyttää tänä syksynä jo 18 vuotta. Uuden toimitusjohtajan nimeäminen ja useiden tehtävien siirtäminen hänelle auttaa minua keskittymään jatkossa paremmin vedenkäsittelyn uusiin haasteisiin sekä mahdollistaa tarttumisen nykyistä laajempiin projekteihin. Työvuosia on vielä jäljellä ja voin Nuutin rinnalla liiketoimintajohtajana osallistua yrityksen kehittämiseen ja asiakastyöhön”, miettii työn vaihtumisesta Maija Vidqvist.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Kai Kaatra, puh. 040 593 2545

Toimitusjohtaja 1.10.2021 alkaen Nuutti Lehtikuja, puh. 050 321 9131

Liiketoimintajohtaja 1.10.2021 alkaen Maija Vidqvist, puh. 040 503 1258

Suosituimmat kirjoitukset

Mikrobiologin kuulumiset Kaliforniasta

Mikrobiologin kuulumiset Kaliforniasta

18.10.2016 — Teollisuuden Veden mikrobiologian asiantuntija Minna Pihlajakuja osallistui ”Recent Advances in Microbial Control, RAMC” -konferenssiin Kaliforniassa lokakuussa. Pyysimme Minnaa kertomaan konferenssin aiheista.

Hyvinkään Lämpövoima ja Teollisuuden Vesi ovat edelläkävijöitä

Hyvinkään Lämpövoima ja Teollisuuden Vesi ovat edelläkävijöitä

12.12.2016 — Kaukolämmön tuotantoon uutta tekniikkaa ensimmäistä kertaa Suomessa – Hyvinkään Lämpövoima ja Teollisuuden Vesi ovat edelläkävijöitä.

Haluatko vedenkäsittelyn asiantuntijaksi vesikemistiksi?

Haluatko vedenkäsittelyn asiantuntijaksi vesikemistiksi?

22.11.2016 — Haemme diplomityöntekijää työnimellä ”Teollisuusjätevesien kemiallinen käsittely – saostuskemikaalit ja annostelujen säätö”. Työssä paneudut eri kemikaalien toimintaan, niiden säätöön sekä tulevan ja lähtevän veden laadun seurantaan.

Huipputekniikkaa Intiassa

Huipputekniikkaa Intiassa

22.9.2016 — Hieno Intian matkaviikko on nyt ohi. Matka kuului Beam-projektissa (Business with Impact 2014-2019) Tekesin osittain rahoittamaan hankkeeseen mikrobiologisen mittauksien kehittämiseksi juomavedelle ja yhteyksien luomiseksi Intian ja Suomen vesiammattilaisten välille. Suomesta on mukana hankkeessa myös mm. Aalto-yliopisto.

Tämähän on kuin olympialaisissa!

Tämähän on kuin olympialaisissa!

15.6.2016 — Seminaarit ovat pitkään toimineet Teollisuuden Vedessä niinä huolettomina hetkinä käytännön projektien keskellä, että emme osaa olla ilman niitä.

Maailma ja vesi - Gazan vesitilanne on kestämätön

Maailma ja vesi - Gazan vesitilanne on kestämätön

15.5.2017 — Teollisuuden Veden kolme työntekijää opintomatkalla Palestiinassa. Miten pk-yritys voi olla kansainvälinen? Mitä sen pitää ymmärtää kansainvälisestä vedenkäsittelystä ja millaisia kysymyksiä tulee vastaan? Mitä osaamista maailmalla tarvitaan? Tämän artikkelin myötä pääset mukaan matkalle, joka ei ainakaan vähentänyt kysymyksiä ja jonka aikana veden arvostus kasvoi kohisten! Tervetuloa mukaan!