Tunnelmia Suomen Vesihuoltopäiviltä 23. – 24.5.2018

Kirjoittaja
Joona Leppisaari

6.6.2018 — Kerran vuodessa järjestettävät vesihuoltopäivät ovat yksi Suomen vesihuoltoalan suurimmista kohtaamispaikoista. Tässä tapahtumassa vahva edustus suomalaista vesialan asiantuntemusta kerääntyy kuuntelemaan luentoja ajankohtaisista aiheista. Lisäksi vesihuoltopäivillä tutustutaan alan yritysten pystyttämään näyttelyyn sekä verkostoidutaan. VVY:n avajaispuheen sanojen mukaisesti noin 90 % Suomen vesihuollosta oli edustettuna Rauhassa 23. – 24.5.2018. Teollisuuden Vettä oli tällä kertaa edustamassa Minna, Joona ja Nuutti.

Vesihuoltopäivillä tarjolla olevien luentojen aiheiden kirjo oli vaikuttava, joista muutamana esimerkkinä mikromuovit, vesitornien vedenlaatu, veden tuotantoketjun parantaminen, hygienisointi, teollisuusjätevesisopimukset ja vedenkäsittelyn energiatehokkuuden parantaminen. Oli miellyttävää huomata, että vesihuoltopäivillä esiintyi vahvasti fosforin ja typen poistaminen sekä talteenotto jätevedestä. Ravinteiden poistaminen jätevedestä on edelleen ajankohtainen ja tärkeä aihe. Vesihuoltopäivät olivatkin erinomainen tapa valmistautua meidän laivaseminaariimme, jossa aiheena on juuri typpi.

Laajasta esitysvalikoimasta jäi mieleen monia hyvin valmisteltuja ja tehtyjä esityksiä. Mieleen jäi erityisesti Jyväskylän Seudun puhdistamon kiekkosuodattimien käyttöönotto jäteveden tertiäärikäsittelyssä. Se, miten uuden laitteiston käyttöönotto ei aina mene niin kuin Strömsössä, mutta myös se miten näiden tilanteiden riskejä voidaan pienentää riittävällä suunnittelulla sekä ammattitaidolla. Lisäksi mieleen jäi mm. Maija Sihvosen diplomityöhön liittyvä esitys jätevedenpuhdistamoiden mallintamisesta ja energiatehokkuuden parantamisesta. Maija aloitti meillä kesätöiden merkeissä viime viikolla. Suomen mikromuoveihin liittyvä tutkimus oli edustettuna Aalto-yliopiston toimesta. Oli mielenkiintoista kuulla tutkittua tietoa mikromuovien kulkureiteistä ja siitä, miten voimme vesihuollon ammattilaisina vaikuttaa tilanteeseen. Uuden EU-direktiivin valmistelua käsiteltiin vesihuoltopäivien aikana erittäin vähän. Tämä herättikin ajatuksen, että aikooko Suomi ja suomalainen vesihuoltoala ottaa direktiivin vastaan mukisematta? Olisiko tässä vaiheessa aika vielä vaikuttaa tulevaisuuteen, kun se voi olla vielä mahdollista? Tulevaisuudesta puheen ollen, vesisote sekä pienten vesilaitosten kohtalo jäi päivillä myös vakavuuttaan vähäisemmälle huomiolle.

Luentojen ohella oli mukava päästä näkemään vanhoja tuttuja ja tutustumaan uusiin vesihuollon tekniikan näyttelyn sekä illanvieton ohessa. Suomalaisen vesihuollon ammatillisen verkostojen ja osaamisen ylläpitäminen on tärkeää. Kiitos VVY:lle aurinkoisen tapahtuman järjestämisestä.

Suosituimmat kirjoitukset

Mikrobiologin kuulumiset Kaliforniasta

Mikrobiologin kuulumiset Kaliforniasta

18.10.2016 — Teollisuuden Veden mikrobiologian asiantuntija Minna Pihlajakuja osallistui ”Recent Advances in Microbial Control, RAMC” -konferenssiin Kaliforniassa lokakuussa. Pyysimme Minnaa kertomaan konferenssin aiheista.

Hyvinkään Lämpövoima ja Teollisuuden Vesi ovat edelläkävijöitä

Hyvinkään Lämpövoima ja Teollisuuden Vesi ovat edelläkävijöitä

12.12.2016 — Kaukolämmön tuotantoon uutta tekniikkaa ensimmäistä kertaa Suomessa – Hyvinkään Lämpövoima ja Teollisuuden Vesi ovat edelläkävijöitä.

Haluatko vedenkäsittelyn asiantuntijaksi vesikemistiksi?

Haluatko vedenkäsittelyn asiantuntijaksi vesikemistiksi?

22.11.2016 — Haemme diplomityöntekijää työnimellä ”Teollisuusjätevesien kemiallinen käsittely – saostuskemikaalit ja annostelujen säätö”. Työssä paneudut eri kemikaalien toimintaan, niiden säätöön sekä tulevan ja lähtevän veden laadun seurantaan.

Huipputekniikkaa Intiassa

Huipputekniikkaa Intiassa

22.9.2016 — Hieno Intian matkaviikko on nyt ohi. Matka kuului Beam-projektissa (Business with Impact 2014-2019) Tekesin osittain rahoittamaan hankkeeseen mikrobiologisen mittauksien kehittämiseksi juomavedelle ja yhteyksien luomiseksi Intian ja Suomen vesiammattilaisten välille. Suomesta on mukana hankkeessa myös mm. Aalto-yliopisto.

Tämähän on kuin olympialaisissa!

Tämähän on kuin olympialaisissa!

15.6.2016 — Seminaarit ovat pitkään toimineet Teollisuuden Vedessä niinä huolettomina hetkinä käytännön projektien keskellä, että emme osaa olla ilman niitä.

Maailma ja vesi - Gazan vesitilanne on kestämätön

Maailma ja vesi - Gazan vesitilanne on kestämätön

15.5.2017 — Teollisuuden Veden kolme työntekijää opintomatkalla Palestiinassa. Miten pk-yritys voi olla kansainvälinen? Mitä sen pitää ymmärtää kansainvälisestä vedenkäsittelystä ja millaisia kysymyksiä tulee vastaan? Mitä osaamista maailmalla tarvitaan? Tämän artikkelin myötä pääset mukaan matkalle, joka ei ainakaan vähentänyt kysymyksiä ja jonka aikana veden arvostus kasvoi kohisten! Tervetuloa mukaan!