Paperi- ja selluteollisuuden näkymiä PulPaperissa

Kirjoittaja
Nuutti Lehtikuja

6.6.2018 — Paperi- ja selluteollisuuden toimijat kokoontuivat toukokuun päätteeksi Helsingin Messukeskukseen PulPaper-tapahtumaan. Tapahtumassa olivat läsnä alan keskeiset toimijat niin Suomesta kuin maailmaltakin. Teollisuuden Vedeltä paikan päällä alan uusia tuulia haistelemassa olivat Nuutti ja Anu.

Messuhallin puolella oli tyypilliseen tapaan esillä härveleitä laidasta laitaan sekä luonnollisesti edustukset mitä moninaisimmilta konsulttitaloilta, automaatio- ja kemikaalitoimittajilta ja muilta alalla toimivilta. Ilahduttavan suuri määrä erilaisia uusia pienyrityksiä oli löytänyt paikalle – alalla on tarvetta uudistumiselle ja uudet innovaatiot tuntuvat nyt synnyttävän liiketoimintaa arvoketjun eri vaiheisiin.

Perinteisen messusisällön lisäksi seminaariohjelmat tarjosivat johtavien asiantuntijoiden katsauksia metsäteollisuuden nykytilaan ja tulevaisuuteen. Kiertotalous, kestävä kehitys, ilmastokysymykset ja digivallankumous olivat vahvasti esillä puheenvuoroissa. Erityistä painoarvoa saivat muovituotteiden korvaamiseen tähtäävät ratkaisut, joissa metsäteollisuudella on oiva paikka näyttää suuntaa.

Vesinäkökulmasta mielenkiintoisinta antia olivat seminaarin kiertotalous-otsikon alla pidetyt esitykset Nalcolta/Ecolabilta ja Toihanilta. Yhteenvetona näistä todettakoon, että metsäteollisuus tarvitsee lisää tietoa ja tiedon älykästä hyödyntämistä, jotta myös vesiprosessit pysyvät tehokkaina nyt ja tulevaisuudessa. Tässä kehityksessä Teollisuuden Vesi on mieluusti mukana tarjoamassa asiantuntemustaan prosessien fiksussa suunnittelussa, toteutuksessa ja ylläpidossa.

Suosituimmat kirjoitukset

Mikrobiologin kuulumiset Kaliforniasta

Mikrobiologin kuulumiset Kaliforniasta

18.10.2016 — Teollisuuden Veden mikrobiologian asiantuntija Minna Pihlajakuja osallistui ”Recent Advances in Microbial Control, RAMC” -konferenssiin Kaliforniassa lokakuussa. Pyysimme Minnaa kertomaan konferenssin aiheista.

Hyvinkään Lämpövoima ja Teollisuuden Vesi ovat edelläkävijöitä

Hyvinkään Lämpövoima ja Teollisuuden Vesi ovat edelläkävijöitä

12.12.2016 — Kaukolämmön tuotantoon uutta tekniikkaa ensimmäistä kertaa Suomessa – Hyvinkään Lämpövoima ja Teollisuuden Vesi ovat edelläkävijöitä.

Haluatko vedenkäsittelyn asiantuntijaksi vesikemistiksi?

Haluatko vedenkäsittelyn asiantuntijaksi vesikemistiksi?

22.11.2016 — Haemme diplomityöntekijää työnimellä ”Teollisuusjätevesien kemiallinen käsittely – saostuskemikaalit ja annostelujen säätö”. Työssä paneudut eri kemikaalien toimintaan, niiden säätöön sekä tulevan ja lähtevän veden laadun seurantaan.

Huipputekniikkaa Intiassa

Huipputekniikkaa Intiassa

22.9.2016 — Hieno Intian matkaviikko on nyt ohi. Matka kuului Beam-projektissa (Business with Impact 2014-2019) Tekesin osittain rahoittamaan hankkeeseen mikrobiologisen mittauksien kehittämiseksi juomavedelle ja yhteyksien luomiseksi Intian ja Suomen vesiammattilaisten välille. Suomesta on mukana hankkeessa myös mm. Aalto-yliopisto.

Tämähän on kuin olympialaisissa!

Tämähän on kuin olympialaisissa!

15.6.2016 — Seminaarit ovat pitkään toimineet Teollisuuden Vedessä niinä huolettomina hetkinä käytännön projektien keskellä, että emme osaa olla ilman niitä.

Maailma ja vesi - Gazan vesitilanne on kestämätön

Maailma ja vesi - Gazan vesitilanne on kestämätön

15.5.2017 — Teollisuuden Veden kolme työntekijää opintomatkalla Palestiinassa. Miten pk-yritys voi olla kansainvälinen? Mitä sen pitää ymmärtää kansainvälisestä vedenkäsittelystä ja millaisia kysymyksiä tulee vastaan? Mitä osaamista maailmalla tarvitaan? Tämän artikkelin myötä pääset mukaan matkalle, joka ei ainakaan vähentänyt kysymyksiä ja jonka aikana veden arvostus kasvoi kohisten! Tervetuloa mukaan!